Työsuhteen päättyminen

Työsuhteen päättyminen ja siihen liittyvät prosessit ovat osa työsuhteen elinkaaren hallintaa. Työsuhteen päättymiseen liittyy paljon muutakin kuin pelkkä lopputili. Poistuvan osaamisen ja hiljaisen tiedon hallinnointi on yksi työsuhteen päättymisen keskeisimpiä osa-alueita.

Hiljainen tieto talteen

Kaikkea hiljaista tietoa on miltei mahdoton saada talteen. Tiedon säilymistä voidaan kuitenkin edesauttaa muun muassa mentoroinnilla, perehdytyksellä, sijaisuus- ja varamiesjärjestelyillä, tehtävien vaihdoilla ja lähtökyselyillä. Poistuvan hiljaisen tiedon lisäksi tulee huomioida myös saapuva hiljainen tieto, jonka mahdollinen uusi rekrytoitava tuo mukanaan taloon.

Osaamisprofiilien ja tallennettujen osaamistietojen avulla voidaan ennakoida millaista osaamista organisaatiosta on lähitulevaisuudessa lähdössä – esimerkiksi eläköitymisen seurauksena.

 

Päättyvä työsuhde vaatii toimenpiteitä

Kuten työsuhteen alkaessa, myös tieto työsuhteen päättymisestä tulee saada eri henkilöiden ja järjestelmien tietoon. Käyttöoikeuksia pitää sulkea, työntekijän on luovutettava pois työnantajan omaisuus, lopputili maksetaan ja työntekijälle tehdään lähtökysely. Järjestelmien tehtävä on auttaa esimiestä ja muita organisaation tahoja tekemään oikeat asiat oikeaan aikaan.

 

Kun varaudut ennakolta, se sattuu vähemmän

Kaikki työsuhteet päättyvät joskus. Siksi on tärkeää tiedostaa työsuhteen päättymiseen liittyvät osaamisriskit ja pyrkiä ennakoimaan niitä. Jokaisen avainasemassa olevan henkilön varalle pitäisikin olla suunnitelma äkillisen työsuhteen päättymisen varalle.

 

Tietopankki

Tältä sivulta löydät hyödyllistä sisältöä työsuhteen elinkaaren kehittämiseen, palkka- ja henkilöstöhallinnon tehostamiseen sekä johtoa ja esimiehiä palvelevan tiedon tuottamiseen. Voit ladata oppaamme, lukea referensseistämme asiakkaidemme onnistumisia, ilmoittautua mukaan tapahtumiimme tai lukea blogiamme.

 

Siirry tietopankkiin

Tuoreimmat blogitekstit

OTA YHTEYTTÄ

Kerro, miten voimme olla avuksi. Jätä yhteystietosi niin palaamme asiaan viimeistään seuraavan arkipäivän aikana. Ota ensimmäinen askel jo tänään, älä odota huomiseen.

PYSY AJAN TASALLA

TILAA ILMAINEN UUTISKIRJE

Saat yrityksemme tuoreimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.